Itsemääräämisoikeus on jokaisen oikeus
Itsemääräämisoikeus on perusoikeus, joka tulee taata jokaiselle. Miten tämä toteutuu, kun kohderyhmänä ovat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet, EU-alueen ulkopuolelta tulevat ihmiset, joilla ei ole virallista oleskeluoikeutta Suomessa? Rinnekotien palvelualuejohtaja Mirikle Nousiainen kysyy ja Diakonissalaitoksen palveluyksikön johtaja Anne Hammad vastaa.
Diakonissalaitoksen Suojattomat-hanketta luotsaava palveluyksikön johtaja Anne Hammad tiiminsä kanssa tarjoaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille yhteisöllistä toimintaa sekä yhteisön tukea, etsivän työn ohella. Etsivää työtä tehdään siellä, missä kohderyhmän ihmisten tiedetään kulloinkin olevan: muun muassa julkisissa paikoissa, kaduilla ja yhteisötiloissa. Tarkoituksena on tavoittaa henkilöt ja vahvistaa heidän toimijuuttaan tarjoamalla tietoa, tukea ja mahdollisuus yhteisölliseen toimintaan. Hammad kuvaa toimintaa vapaaehtoisuuteen perustuvaksi. Ihmiset tulevat, jos haluavat osallistua, mutta ketään ei siihen velvoiteta. ’’Meillä ei tuomita tai arvostella ketään. Me emme tee puolesta, vaan autamme tekemään’’, Hammad kertoo.
Kysyin Hammadilta, miten itsemääräämisoikeus näyttäytyy hänen työssään. Kuulin tositarinan nuoresta aikuisesta, joka on tullut Suomeen ihmiskaupan uhrina. Asuttuaan lähes vuoden kadulla, hän oli saanut majoituspaikan, jota lähdettiin yhdessä katsomaan. Kadulla ollessaan hän oli joutunut luopumaan oikeudesta päättää omasta kehostaan ja palvellut muiden tarpeita saadakseen ruokaa. Majoitukseen tultaessa vastassa oli työntekijä, joka toi hänelle petivaatteet ja alkoi pedata sänkyä valmiiksi.
Tilanne voi vaikuttaa hyväntahtoisuudelta, mutta ammattilaisena Hammad oli puuttunut tilanteeseen ja todennut, että asiakas voi pedata sängyn itse. Hän korostaa, että itsemääräämisoikeudesta puhuttaessa merkityksellistä on se, että meidän tulee tehdä kaikkemme tukeaksemme ihmisen omaa toimijuutta, vaikka se olisikin hetkellisesti hukassa. Meillä ei ole lupa mennä tietylle alueelle silloin, kun henkilöllä on itsellään toimintakykyä ja oikeus omiin tekemisiinsä.
Miten sitten kohdata henkilö, jonka ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta on rikottu? “Ole läsnä ja ole ihminen ihmiselle”, Hammad neuvoo. Välitä tunne, että olet tässä tätä toista ihmistä varten, eikä mikään muu ole tärkeämpää siinä hetkessä. Aina ei ole hyväksyttävää katsoa silmiin, mutta kun on, tee se.
Ole läsnä ja ole ihminen ihmiselle.
Laki kehitysvammaisten erityishuollosta edellyttää, että henkilölle on tehty itsemääräämisoikeuden tukemissuunnitelma, jossa kuvataan, miten hänen kanssaan kommunikoidaan. Kehitysvammapalveluissa olemme usein vuorovaikutuksessa henkilöiden kanssa, jotka eivät kommunikoi puheella. Voisiko kommunikointia tarkastellakin laajemmin vuorovaikutuksen keinoina? Vuorovaikutuksesta on kyse myös Hammadin tarjoamissa palveluissa.
’’Kaikki eivät pysty ensimmäisellä kohtaamisella puhumaan lainkaan. Suru, tuska ja ahdistus tulevat esiin, mutta ei sanoja. Tällaisissa tilanteissa kysyn, haluaako ihminen puhua vai toivooko hän, että minä puhun.”
“Kysyn myös lupaa laittaa käteni hänen kätensä päälle.” Kaiken taustalla on henkilön oikeus päättää itse.
Olisiko tarpeen, että meillä olisi jo perusopetukseen sisällytetty kohtaamisen taidon harjoittelua? Voisiko se olla kansalaistaito? Olla läsnä, kohdella ja kohdata toiset kunnioittavasti ja arvostavasti. Kun mietitään, miten paljon vihapuhetta ja -tekoja kohdistuu myös Hammadin tiimiin, voisi tämä olla paikallaan. Miltä tuntuisi, jos sinuun kohdistettaisiin nimittelyä, sylkemistä, roskilla heittämistä tai potkimista vain, koska olet matkalla työpäivän jälkeen kauppaan ja ulkonäkösi ei miellytä jotakuta toista?
Moni sote-alan ammattilainen pitää itsestään selvänä, että häntä ei saa koskea ilman lupaa. Kuitenkin saatamme työssä koskettaa asiakasta ilman luvan kysymistä. Ajatuksemme voi olla hyvä, sillä haluamme osoittaa koskettamalla, että olemme läsnä, lohdutamme, ohjaamme fyysisesti. Kysymällä luvan huolehdimme itsemääräämisoikeuden toteutumisesta ja vahvistamme sitä. Toimitaan tässä johdonmukaisesti.
Kysymällä luvan huolehdimme itsemääräämisoikeuden toteutumisesta ja vahvistamme sitä.
Kun yhteistä kieltä ei välttämättä ole, hyödynnetään tulkkia. Tällöin voi olla vaarana, että tunne ja luottamus eivät välity osana vuorovaikutusta. Hammad kertookin, että natiivia arabiaa ja somaliaa puhuvat työntekijät ovat heillä edellytys palvelun toteuttamiselle ja luottamuksen synnylle, mikä taas vahvistaa toimijuutta.
Hammad haluaakin nostaa pohdittavaksi: miten tuon omassa työssäni esiin sen, että jokainen on yhtä arvokas ja jokaisella on lupa päättää omasta itsestään?
Tämä artikkeli on osa Rinnekotien palvelualuejohtajan Mirikle Nousiaisen itsemääräämisoikeus-blogisarjaa. Sarjassa itsemääräämisoikeudesta keskustellaan Diakonissalaitoksella ja Rinnekodeissa eri asiakasryhmien parissa työskentelevien sote-alan ammattilaisten kanssa. Blogissa pohditaan myös nykyisen lainsäädännön suhdetta tarpeisiin ja tarvittavia muutoksia tulevaan asiakas- ja potilaslakiin. Tavoitteena on tarjota eri näkökulmia ajattelulle.
