“Ketään ei jätetä heitteille” – itsemääräämisoikeus päihde- ja Asunto ensin -palveluissa

Lain edessä olemme kaikki yhdenvertaisia, mutta nähdäänkö päihteitä käyttävä henkilö yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä? Toteutuuko itsemääräämisoikeus päihteitä käyttävien ihmisten kohdalla? Mirikle Nousiainen keskusteli itsemääräämisoikeuskysymyksistä Rinnekotien Asunto ensin –yksikkö Wäylän ja päihdepalveluyksikkö Breikki Tampereen johtajien kanssa. 

Keskustelin päihdepalveluyksikkö Rinnekodit Breikki Tampereen yksikönjohtajan Mari Pietikäisen sekä Järvenpäässä sijaitsevan Rinnekodit Wäylän yksikönjohtajan Niina Leskisen kanssa asiakkaan itsemääräämisoikeudesta heidän palveluissaan. Breikki tarjoaa avohuumehoitoa ja lisäksi terveysneuvontapisteen suonensisäisiä huumeita käyttäville henkilöille. Wäylä tarjoaa Asunto ensin -periaatteella asumisen tuen palveluita ja lisäksi tiloissa toimii kansalaistoiminnan keskus Wärtsi, joka on kohtaamispaikka Wäylän asukkaille ja naapurustolle. Asunto ensin -mallissa asunto nähdään ensisijaisena ja edellytyksenä kuntoutumiselle, eikä asukkailta edellytetä esimerkiksi päihteettömyyttä. 

Tällä hetkellä asiakkaan itsemääräämisoikeuden tukemisen osa-aluetta ei ole sanoitettu päihdepalveluiden osalta laissa. Breikki Tampere on poliklinikka, jonka toiminta poikkeaa siksi oleellisesti esimerkiksi asumispalveluista. Hoidossa oleminen on asiakkaalle aina vapaaehdoista, mutta edellyttää sitoutumista hoidon toteuttamiseen. Harmaalla alueella ollaan esimerkiksi niissä tapauksissa, kun sinänsä vapaaehtoiseen hoitoon tullaan, koska lastensuojelu määrittää, että hoito on edellytys lasten tapaamiselle. 

Hoidon alussa asiakkaan kanssa sovitaan yhteisistä pelisäännöistä ja käydään läpi muun muassa se, mitä laki edellyttää korvaushoidolta. Lääkelaki määrittää muun muassa, että korvaushoidossa käytettävät lääkkeet on otettava valvotusti, muuten niitä ei saa, mikä voi tulla osalle asiakkaista yllätyksenä. Harva kuitenkaan kieltäytyy hoidosta tällä perusteella.  

Hoidon alussa asiakkaan kanssa sovitaan yhteisistä pelisäännöistä.

Ketään ei voi pakottaa hoitoon, mutta jos asiakas ilmoittaa yllättäen luopuvansa hoidosta, hänet yritetään saada keskustelemaan asiasta työntekijän kanssa. Mari Pietikäinen korostaa, että ketään ei jätetä heitteille, vaan ensin käydään yhdessä läpi vaihtoehdot ja muistutetaan myös siitä, että korvaushoitopäätös on voimassa neljä kuukautta: takaisin voi tulla, jos huomaa, että ei pärjääkään omin voimin. 

Hallitusohjelmassa huomio on kiinnitetty erityisesti lääkkeettömiin hoitoihin. Asiantuntijoita mietityttää, voiko hallitusohjelma määrittää sen, että raittius on ainoa vaihtoehto, vai voisiko ihmisellä olla itsellään oikeus määrittää, mikä on hänen tapansa elää siten, että elämä olisi mahdollisimman oman näköistä ja hänelle itselleen riittävän tyydyttävää? Rinnekotien korvaushoidossa tarjolla on paitsi kuntouttavaa, päihteetöntä hoitoa, myös haittoja vähentävää hoitoa. Haittojen vähentäminen on tavoitteena henkilöillä, jotka eivät todennäköisesti lopeta kokonaan huumeiden käyttöä, mutta joiden elämän laatua voimme parantaa ja muun muassa ehkäistä tartuntatautien leviämistä ja muita terveyshaittoja. 

Voiko hallitusohjelma määrittää sen, että raittius on ainoa vaihtoehto?

Me ihmiset olemme kuitenkin kokonaisuuksia ja siksi se, että esimerkiksi käyttää päihteitä, ei määritä sitä, keitä olemme. Jokaisella on oikeus tehdä hyviä ja niitä huonojakin valintoja. Meidän ammattilaisten tehtävä on olla tukena ja tarjota apua, jos henkilö valintojensa, huonojenkin, jälkeen sitä kaipaa.  

Asunto ensin -palveluissa itsemääräämisoikeusteemat nousevat esiin erityisesti kolmessa tilanteessa. Ensinnäkin silloin, kun eteen tulee kysymys, kuka päättää asiakkaalle tarjottavasta tuesta? Tällä hetkellä tilaaja, yleensä siis hyvinvointialue, sekä palveluntuottaja voivat olla yksimielisiä siitä, että asiakas tarvitsisi nykyistä tiiviimpää tukea, mutta asiakas itse voi olla eri mieltä. Siirtyminen tiiviimmän tuen piiriin tarkoittaa usein muuttoa uuteen yksikköön ja asiakas voi olla vahvasti sitä mieltä, että menee mieluummin vaikka takaisin kadulle, kuin muuttaa pois kodistaan. Näissä tilanteissa palveluntuottaja ei voi juuri muuta kuin sopeutua ja tarjota sitä tukea mitä voi. 

Toinen asia on lääkehoito. Jos asiakas ei pysty huolehtimaan itse lääkityksestään, siitä huolehtiminen jää palveluntuottajan vastuulle, vaikka ei periaatteessa meidän asiamme olekaan. Ihmistä ei voi jättää heitteille, Niina Leskinen toteaa. 

Kolmas itsemääräämisoikeuden harmaa alue koskee raha-asioita. Ihmisillä on lähtökohtaisesti omat rahat, myös Asunto ensin -palveluissa. Voimme suositella, että rahat käytetään vuokran maksamiseen ja ruokaan, mutta viime kädessä ihmisellä on oikeus päättää itse, mihin rahansa käyttää.  

Viime kädessä ihmisellä on oikeus päättää itse, mihin rahansa käyttää.  

Liian usein joudumme seuraamaan vierestä, kuinka ihminen ei halua hakeutua hoitoon ja yritämme tukea häntä omien asioidensa hoitamisessa tai kontaktoimme verkostoja. Olemme byrokratian rattaissa, jossa keskiössä ei ole henkilö itse tai arvio siitä, onko hän siinä hetkessä kykenevä tekemään itseään koskevia päätöksiä, eli onko hänen itsemääräämisoikeutensa hetkellisesti alentunut vai ei. 

Tulisiko uudessa asiakas- ja potilaslaissa huomioida myös henkilön oma toimijuus ja määrittää keinot itsemääräämisoikeuden tukemiseen esimerkiksi itsemääräämisoikeuden tukemissuunnitelman muodossa?  

Lähtökohtaisesti kirjaamme työssämme asiakkaalle ja asiakasta varten, joten olisiko tarpeen määrittää kansallisesti tasalaatuinen palvelu kaikille sote-asiakkaille ja -potilaille siten, että jokaisella olisi kokemus siitä, että he ovat oman elämänsä täysivaltaisia jäseniä ja yhteiskuntamme kansalaisina samanarvoisessa asemassa kuin muutkin? Me Rinnekodeilla kannatamme itsemääräämisoikeuden tukemissuunnitelman laajentamista kaikkiin asiakasryhmiimme. Se olisi varmasti sekä asiakkaan että työntekijän etu. 

Tämä artikkeli on osa Rinnekotien palvelualuejohtajan Mirikle Nousiaisen itsemääräämisoikeus-blogisarjaa. Sarjassa itsemääräämisoikeudesta keskustellaan Diakonissalaitoksella ja Rinnekodeissa eri asiakasryhmien parissa työskentelevien sote-alan ammattilaisten kanssa. Blogissa pohditaan myös nykyisen lainsäädännön suhdetta tarpeisiin ja tarvittavia muutoksia tulevaan asiakas- ja potilaslakiin. Tavoitteena on tarjota eri näkökulmia ajattelulle.  Lue sarjan edellinen osa tästä linkistä.