Reino Leskiselle vierailut muistisairaan ystävän luo Kyläkallioon ovat itsestäänselvyys, sillä hyvää kaveria on aina kiva nähdä. Joskus tavatessa jutellaan enemmän, joskus vähemmän. 

Reino Leskinen hyvästelee ystävänsä Eskon ja tekee lähtöä kotiin päin. Kyläkallion hoivakodin käytävällä tulee vastaan tuttu hoitaja, joka kysäisee, miten juttu tänään kulki.

– Esko oli kyllä aika väsynyt, mutta parin lauseen verran juteltiin. Hän kehui, että ruoka on ollut hyvää, Leskinen kertoo.

Oikeastaan kaikki Kyläkallion hoitajat ovat tulleet Leskiselle tutuiksi. Hän on vieraillut talossa parin vuoden ajan tapaamassa ystäväänsä.

– En ehkä ihan joka viikko, mutta koskaan ei mene kahta viikkoa, etten kävisi.

Muistisairaus ei muuta ystävyyttä

Esko muutti Kyläkallion hoivakotiin, kun kotona asuminen ei tuntunut enää turvalliselta.

Leskinen asuu reilun kymmenen kilometrin päässä Kyläkalliosta. Vierailut Eskon luo ovat hänelle itsestäänselvyys, sillä kaksikolla on takanaan yli 50 vuoden ystävyys.

– Ei parempaa ystävää voisi olla kuin Esko. Hän on aina ollut asiallinen, puheidensa mittainen mies. Eikä ystävyytemme ole muuttunut miksikään, vaikka toinen meistä on sairastunut. Sama Esko hän yhä on.

Tärkeintä on jutteleminen

Ystävyys sai alkunsa 60-luvun puolivälissä, kun Reino Leskinen tapasi tulevan vaimonsa Tuulan ja tutustui hiljalleen myös tämän sukuun. Eskon nyt jo edesmennyt vaimo oli Tuulan serkku.

– Ei kaikkien omienkaan sukulaisten kanssa synny tiivistä ystävyyttä, mutta meille Eskon kanssa syntyi. Hän on aina ollut hyvin positiivinen ystävä.

Ystävyyttä ei ole koskaan haitannut 20 vuoden ikäero, kuten ei sekään, että Esko teki työuransa maailmalla YK:n tehtävissä. Aikaa vietettiin yhdessä aina, kun hän lomaili perheineen kotimaassa.

Eläkkeelle jäätyään Esko ja hänen vaimonsa palasivat Helsinkiin. Kaverukset ehtivät tavata toisiaan entistä useammin, ja kuljetusalalla työskennellyt Leskinen autteli ystäväperhettä tarpeen mukaan muutoissa ja muissa puuhissa. Useimmiten kuitenkin vain istuttiin ja juteltiin.

– Olemme puhuneet kaikista maailman asioista. Eskon kertomuksia asemapaikoistaan on ollut kiva kuunnella.

Ensin avataan suklaarasia

Keskustelut ovat edelleen olennainen osa mieskaksikon yhdessäoloa. Kun Leskinen tulee vierailulle Kyläkallioon, ystävykset avaavat suklaarasian ja juttelevat niin paljon kuin Eskon vointi kulloinkin sallii.

Leskinen pitää ystävänsä kanssa juttelemista ja etenkin tämän kuuntelemista tärkeänä. Vaikka muistisairaan ihmisen puhe saattaa joinakin päivinä olla verkkaista tai hajanaista, jokaiselle meistä on tärkeää tulla kuulluksi.

Usein kaverukset rupattelevat siitä, miten päivän ruoka on maistunut. Toisinaan palataan kauas menneisyyteen, raskaisiin sotamuistoihinkin. Joskus jutellaan enemmän, joskus vähemmän.

– En ole koskaan ajatellut, että olisi jotenkin vaikeaa löytää aikaa Eskon luona käymiseen. Mukavahan kaveria on mennä tapaamaan.

Kyläkallio on turvallinen koti

Leskistä ilahduttaa se, että Kyläkalliossa Eskolle löytyy aina seuraa myös lähipiirin vierailujen välillä.

Kyläkallion asukkaat viettävät paljon aikaa yhdessä, ja vieraat toivotetaan tervetulleiksi. Sen vuoksi Leskisenkin on helppo tuntea olonsa talossa kotoisaksi. Jos hän sattuu paikalle vaikkapa tuolijumpan aikaan, hän hyppää mukaan jumppaamaan.

Myös se tuntuu mukavalta, että Esko saa Kyläkalliossa pitää kiinni omista tärkeistä rutiineistaan. Hän nousee joka aamu varhain juomaan kupin kahvia ja lukemaan päivän lehden, koska haluaa edelleen seurata maailman tapahtumia.

– Kyllä sen huomaa, että täällä ihmisistä huolehditaan hyvin. Olen iloinen siitä, että Esko asuu näin kivassa ja turvallisessa paikassa.

Kirjoitus on osa kuuden muistisairauksia käsittelevää artikkelisarjaa. Tässä kooste kirjoituksista.

Teksti: Anu Räsänen
Kuvat: Vesa Koivunen

Artikkeli on julkaistu 2019 ja sitä on päivitetty tammikuussa 2023.