Diakonissalaitoksella tehdään monimuotoista naapurustotyötä, jotta eri yksiköissä asuvat ja asioivat ihmiset pääsisivät osaksi ympäröivää yhteisöä. Koska asia on niin tärkeä, Diakonissalaitos kokosi naapurustotyön tekijät konsernin sisäiseksi verkostoksi, jossa jaetaan tietoa ja kokemuksia.

Jokainen meistä tietää, että tuntematon pelottaa. Jotkut meistä tietävät myös, miltä tuntuu, kun näkee toisen pelkäävän. Vaihtavan kadunpuolta. Välttävän katsetta. Viestittävän, että en halua sinua tänne.

Diakonissalaitos tekee naapurustotyötä, jotta näitä pelkoja ei pääsisi syntymään ihmisten välille.

– Naapurustotyömme periaatteena on, että Diakonissalaitoksen yksiköissä asuvat tai asioivat ihmiset asettuvat osaksi yhteisöä. Me kaikki olemme yhtä arvokkaita ihmisiä, ja meidän täytyisi tulla toimeen keskenämme, tiivistää Diakonissalaitoksen kansalaistoiminnan erityisasiantuntija Laura Hakoköngäs.

– Yhteiskunnassamme ei liene kovin monta ihmistä, joka olisi eri mieltä siitä, että heikommassa asemassa olevia on autettava. Empatiaa ei kuitenkaan aina riitä silloin, kun erityisryhmien palveluja on tulossa omalle asuinalueelle.

Huolet kuullaan hyvissä ajoin

Esimerkiksi entisten asunnottomien, päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa elävien ihmisten, kehitysvammaisten tai maahantulijoiden palveluyksikön perustaminen saattaa herättää huolta alueen asukkaissa

Naapurustotyössä näistä huolista halutaan keskustella, ennen kuin ne pääsevät tulehduttamaan ilmapiiriä.

– Onnistuneella naapurustotyöllä ennaltaehkäistään ongelmia. Kun mahdolliset ongelmat tunnistetaan ja kaikesta pystytään puhumaan, estetään tilanteen kärjistyminen, sanoo Rinnekotien asiakkuussuunnittelija Kimmo Hannus.

Keskustelua, kyselyä, kuuntelemista

Naapurustotyö kytketään Diakonissalaitoksella osaksi uusien palveluyksiköiden suunnittelua. Se alkaa viestinnällä ja keskusteluyhteyden avaamisella.

Naapurustolle järjestetään hyvissä ajoin infotilaisuuksia, ja Diakonissalaitoksen edustajat ovat läsnä esimerkiksi alueen Facebook-ryhmissä. He voivat myös konkreettisesti jalkautua kaduille kiertämään kivijalkaliikkeitä ja tapaamaan yrittäjiä.

– Jos ihmisillä on voimakasta vastustusta yksikköämme kohtaan, eivät mielipiteet tietenkään yhdessä keskustelussa muutu. Mutta me voimme tarjota heille oikeaa tietoa sekä tilaisuuden esittää kysymyksiä ja purkaa huoltaan. Samalla Diakonissalaitos saa kasvot, Kimmo Hannus toteaa.

Laura Hakoköngäs ja Hannus painottavat, että naapurustotyö on luonteeltaan dialogista, kaksisuuntaista. Vaikka oikean tiedon tuominen väärien luulojen tilalle on tärkeää, se ei yksin riitä.

– Minne menemmekin, pyrimme tutustumaan naapureihin. Selvitämme hyvin avoimella mielellä, mitkä kysymykset heitä askarruttavat. Meidän on aivan turha olettaa, että tiedämme, mitä ihmiset ajattelevat. Sen sijaan voimme kysyä heiltä suoraan, Hakoköngäs sanoo.

Naapurustotyö on aina toimintaympäristönsä näköistä

Laura Hakoköngäs ja Kimmo Hannus ovat mukana Diakonissalaitoksen sisäisessä naapurustotyöverkostossa, joka perustettiin vajaa vuosi sitten.

Aihe koetaan Diakonissalaitoksella niin tärkeäksi, että eri puolilla konsernia kertynyt naapurustotyön osaaminen ja hiljainen tieto haluttiin koota yhteen kaikkien yhteiseksi hyödyksi.

Hakoköngäs toteaa, että naapurustotyötä on tehty Diakonissalaitoksella käytännössä aina, vaikka sitä ei välttämättä ole naapurustotyöksi nimitettykään.

Nykymuotoisen naapurustotyön lähtölaukauksena voidaan pitää vuotta 2000, jolloin Diakonissalaitos avasi hiv-positiivisten huumeidenkäyttäjien palvelukeskuksen keskelle Helsinkiä Kluuviin.

Palvelukeskuksen työntekijät pyrkivät pitämään yllä hyvää keskusteluyhteyttä naapuruston kanssa, minkä lisäksi he huolehtivat siitä, ettei ympäristöön jäänyt esimerkiksi käytettyjä ruiskuja.

– Siitä naapurustotyömme on elänyt ja kehittynyt tähän päivään. Se on aina hyvin paikallista ja oman toimintaympäristönsä näköistä, Hannus kertoo.

Noin vuoteen 2010 saakka naapurustotyö oli työntekijävetoista.

– Sitten syntyi oivallus, että yksiköissämme asuvat ja asioivat ihmiset täytyy ottaa mukaan. Naapurustotyön keskeinen ulottuvuushan on se, miten he integroituvat yhteiskuntaan. Naapurustotyössä he pääsevät osallisiksi ja toimijoiksi rakentavassa roolissa esimerkiksi kokemusasiantuntijoina.

Käytännönläheistä ongelmanratkaisua

Kun koronarajoitukset poistuvat, naapurustotyö on taas entistä enemmän kohtaamisten mahdollistamista: dialogeja, yhteisövalmennuksia, pihajuhlia. Se on myös rupattelua ja tutuiksi tulemista vaikkapa lähikahvilassa tai kadunkulmassa.

Työntekijät pyrkivät olemaan näkyvästi läsnä alueella, jotta naapureiden on helppo lähestyä heitä silloinkin, jos jokin huolestuttaa heitä.

Naapurustotyö on myös sitä, että mahdolliseen häiritsevään käytökseen puututaan.

Diakonissalaitoksen työntekijät selvittävät aina, mistä on kysymys, kun naapuri esittää huolensa häiriöistä alueella. Jos häiriön aiheuttaja on Diakonissalaitoksen yksikössä asuva tai asioiva ihminen, käydään yhteisössä elämisen pelisäännöt uudelleen läpi.

Tarvittaessa pohditaan, vaatiiko häiritsevä käyttäytyminen muuta puuttumista. Pitäisikö jonkun esimerkiksi mennä koulun portille muutamaksi päiväksi muistuttamaan, ettei pihan poikki ole sopivaa oikaista?

Sillä naapurustotyö on myös tekoja. Ongelmat ratkeavat usein hyvin yksinkertaisilla toimilla, kun asiasta vain on ensin puhuttu ääneen.

Lue lisää: Kolme esimerkkiä käytännön naapurustotyöstä

Teksti Anu Räsänen
Kuvat Samuli Skantsi

Artikkeli on julkaistu 29.11.2021 ja sitä on päivitetty tammikuussa 2023.