Diakonissalaitoksen muutosneuvottelut päättyivät – Tavoitteena toiminnan selkeyttäminen ja vahvistaminen
Diakonissalaitos on saanut päätökseen muutosneuvottelut, jotka koskivat konsernin koko henkilöstöä lukuun ottamatta Suomen Diakoniaopistoa, yhteensä lähes 3 000:ta työntekijää. Neuvotteluiden perusteena olivat tuotannolliset ja taloudelliset syyt sekä toiminnan uudelleen organisointi.
”Tavoitteenamme on vahvistaa ja selkeyttää sekä yleishyödyllistä toimintaamme että liiketoimintaamme haavoittuvassa asemassa olevien ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten tilanteen parantamiseksi. Haluamme lisätä toimintamme läpinäkyvyyttä tekemällä selkeän juridisen eron säätiön yleishyödyllisen toiminnan ja liiketoiminnan välille”, sanoo toimitusjohtaja Olli Holmström.
Neuvotteluiden tuloksena Diakonissalaitoksen liiketoiminnot yhdistetään yhden juridisen yhtiön alle. Muutokset tulevat voimaan 1.11.2023.
”Yhtiöjärjestelyn myötä Diakonissalaitoksen 100 % omistama Rinnekodit on jatkossa Suomen neljänneksi suurin sosiaalipalveluja tarjoava yritys ja alan suurin yhteiskunnallinen yritys. Sillä on mahdollisuus nykyistä paremmin vastata toimialan haasteisiin ja tarjota kattavasti palveluita hyvinvointialueiden palveluntuottajana. Vastaavasti pyrimme kasvattamaan säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta ja kokoa”, Holmström sanoo.
Lisäksi päätettiin uudelleen organisoida Diakonia ja sosiaalinen vastuu -toimiala ja konsernipalvelut. Muutosneuvotteluiden tuloksena lakkautettiin kuusi tehtävää. Lähes kaikille tarjotaan uutta tehtävää irtisanomisen vaihtoehtona. Lisäksi niille työntekijöille, joiden tehtävänkuva muuttuu, tarjotaan uutta tehtävänkuvaa irtisanomisen vaihtoehtona. Lisäksi päätettiin useista muutoksista, joiden avulla yhtenäistetään konsernin toimintatapoja.
Lisätietoja:
Olli Holmström, toimitusjohtaja
050 483 6313, olli.holmstrom@hdl.fi
Laura Niemi, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
050 373 8602, laura.niemi@hdl.fi
Taina Rönnqvist, viestintä- ja markkinointijohtaja
044 762 1992, taina.ronnqvist@hdl.fi