Kinestetiikka tuo hoitotyöhön keveyttä ja onnistumisen iloa
Luonnolliseen liikkeeseen perustuva kinestetiikka helpottaa monia hoitotyön arjen tilanteita. Olennaista on huomata ihmisen omat voimavarat. Artikkeli aloittaa kuusiosaisen Erityisen hyviä osaajia -juttusarjan.
Kinestetiikka-käsite on yhdistelmä liikettä (kreikaksi kinesis) ja aistimusta (aesthesis). Hoitotyön arjessa se tarkoittaa hyvin konkreettisia asioita: kosketuksella rauhoittamista ja aktivoimista, parempia asentoja, helpotusta liikkumiseen ja keveyttä työhön.
Ennen kaikkea se on yhdessä tekemistä, läsnäoloa ja arvostusta, kertovat toimintamallia työssään soveltavat hoitaja Marja Hytönen hoivakoti Rinnekodit Scillasta Helsingistä ja ohjaaja Terhi Tuominen pienryhmäkoti Rinnekodit Aadasta ja Islasta Vaasasta.
Hytönen työskentelee muistisairaiden ikäihmisten, Tuominen kehitysvammaisten ja autismikirjon lasten kanssa. Vaikka asiakasryhmät ovat erilaiset, kinestetiikan osaamisesta on ollut molemmille työssä valtava apu. Menetelmä perustuu ihmisen luonnollisten liikemallien ja aistitoimintojen ymmärtämiseen. Avainasia on vuorovaikutus.
”On tärkeää pysähtyä asiakkaan äärelle, miettimään yhdessä hänen liikkumistaan ja kehon tuntemuksiaan”, Hytönen sanoo.
Myös Tuominen pitää kinestetiikkaa kokonaisvaltaisena asenteena päivittäisessä työssään.
”Se on kommunikaatiota ja kunnioitusta. Sitä, että huomaa lapsen voimavarat ja osaa hyödyntää niitä parhaalla mahdollisella tavalla.”
Liikkeelle luonnollisesti
Marja Hytönen kiinnostui kinestetiikasta suorittaessaan työnantajan tarjoamaa vanhustyön erikoisammattitutkintoa vuonna 2019. Pari vuotta myöhemmin koko tiimi pääsi suorittamaan kinestetiikan perusopinnot. Sen jälkeen Hytönen on vielä syventänyt opintojaan.
Hänen työhönsä ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikössä kuuluu asukkaiden perushoitoa, ohjausta ja toimintakyvyn tukemista. Ikääntyneen lihaskunto on usein heikentynyt, mikä voi hankaloittaa esimerkiksi liikkeelle lähtemistä ja tuolilta nousemista.
”Silloin mietin, miten pystyn saamaan asukkaan mukaan tekemiseen, liikkumaan kanssani”, Hytönen kertoo.
Kinestetiikkaa hyödyntävä hoitaja käyttää enemmän kehon ergonomisia liikeratoja ja vähemmän voimaa.
Kinestetiikka hoitotyössä tarkoittaa inhimillistä, vuorovaikutteista ja samalla fyysisesti turvallista tapaa hoitaa. Se tukee asukkaan omatoimisuutta ja aktivoi jäljellä olevaa toimintakykyä. Tämä ei ainoastaan paranna elämänlaatua, vaan voi myös ehkäistä toimintakyvyn heikkenemistä. Se myös lisää luottamusta hoitajan ja hoidettavan väliseen yhteistyöhön. Samalla hoitajan oma kuormitus vähenee – kinestetiikkaa hyödyntävä hoitaja käyttää enemmän kehon ergonomisia liikeratoja ja vähemmän voimaa.
Kinestetiikassa hyödynnetään painovoimaa ja yhteistyötä. Esimerkiksi vuoteesta pyörätuoliin siirtyminen muuttuu yhteistyöksi, jossa hoitaja ohjaa ja tukee, mutta ei tee puolesta. Paljon voi tehdä liukumalla, vetämällä tai työntämällä. Liukulaudan avulla heikkojalkainenkin voi onnistua hivuttamaan itsensä pyörätuoliin. Itse toimiminen tuottaa onnistumisen iloa.
Muistisairauksiin liittyy usein hahmotusvaikeutta ja kielen haasteita. Se edellyttää rauhallista vuoropuhelua: miten tästä nyt siirrytään tai lähdetään kävelemään. Yhdessä voidaan pohtia myös mieleisintä apuvälinettä.
”On tärkeää, että asukas kokee olevansa osallisena hoitotilanteessa”, Hytönen korostaa.
Huomio puutteiden sijasta osaamiseen
Terhi Tuominen suoritti kinestetiikan peruskoulutuksen vuonna 2013 ja syventävän osuuden vuonna 2016. Marja Hytösen kuvaus yhdessä tekemisestä ja osallistamisesta kuulostaa hänestä hyvin tutulta: sama periaate toimii silloinkin, kun avustettavat ovat lapsia.
Osa pienryhmäkoti Aadan ja Islan lapsista tarvitsee apua kaikissa toimissaan syömisestä alkaen. Osa käyttää apuvälineitä, kuten pyörätuolia. Kaikki eivät kommunikoi puheella. Tuomisen mukaan tärkeintä on kiinnittää huomio siihen, mitä kukin lapsi osaa.
Tärkeintä on kiinnittää huomio siihen, mitä kukin lapsi osaa.
”Paikasta toiseen siirtymisessä tai jonkin toiminnan aloittamisessa helpottaa, kun miettii lapselle sopivia osallistumisen tapoja.”
Kosketus toimii usein hyvänä tukena. Lähtötilanteessa kevyt taputus olkapäälle saa lapsen liikkeelle paremmin kuin pelkkä kehotus. Tai jos lapsella on pakkoliikkeitä, käden pujottaminen hihaan sujuu helpommin, kun sitä miettii vähän kuin tanssina.
Kinestetiikka keventää hoitajan kuormitusta myös luonnollisten liikeratojen ja hyvien työasentojen kautta. Puuttuvaa voimaa voi korvata kekseliäisyydellä – vaikka silloin, jos lapsi heittäytyy maahan. Usein sopivat kikat löytyvät kokeilemalla.
”Esimerkiksi yksi lapsista nousee, jos kutitan häntä vähän poskista”, Tuominen kertoo.
Sivellään kehon rajat esiin
Muistisairailla sanat ovat saattaneet kadota ja näkökin heikentyä. Silloin kosketuksen merkitys kasvaa, Marja Hytönen kertoo.
”Esimerkiksi aamuisin voimme herätellä asukasta kevyellä sivelyllä pää-hartiaseudulta jalkapohjiin asti. Hän saa tuntemuksen, mistä keho alkaa ja mihin se loppuu. Samalla lihakset lähtevät toimimaan.”
Kosketus auttaa myös motoriseen levottomuuteen. Jos asukas nousee ruokapöydässä yhtenään ylös, rauhoittamiseksi voi riittää, että hoitaja laittaa kämmenen kevyesti tämän päälaelle. Tai jos asukas kulkee ahdistuneena edestakaisin, hoitaja voi kävellä hetken vierellä käsikynkkää ja jutustella mukavia.
Sivelyt ja kehon hahmotusta edistävät herätteet ovat käytössä myös lasten kanssa. Kun lapsi tunnistaa omat ääriviivansa, kommunikaatiokin sujuu paremmin. Ja kun yhteys lapseen löytyy, se palkitsee.
”Kun motorisesti levoton lapsi rauhoittuu kuuntelemaan tai ottaa katsekontaktia tai jos lapsi koskee oma-aloitteisesti, silloin tuntuu, että jokin on mennyt nappiin”, Terhi Tuominen sanoo.
Sinnikkyyttä ja pitkää pinnaa
Liike on ihmeellinen asia: piileviä taitoja voi palautua kehomuistista, vaikka toimintakyky olisi jo ehtinyt heikentyä. Yhden hoivakoti Scillan asukkaan kyky ruokailla saatiin palautettua, kun etsittiin hyvä asento ja vähitellen harjoiteltiin lusikan liikettä lautaselta suuhun. Mahdollisuus toimia itse ja omaan tahtiin lisää myös omanarvontuntoa.
Toisen asukkaan kunto taas oli heikentynyt niin, että jo sängystä nousu pelotti. Yhdessä löytyi asento, jossa hän pystyi vähitellen siirtämään painoa jaloilleen, käsillä sängyn laidoista tukien. Harjoituksen myötä asukas sai kävelykykynsä ja rohkeutensa takaisin. Se oli hoitajallekin iso asia.
Paras palkinto on asukkaan tyytyväisyys ja hymy, kun yhdessä onnistutaan.
”Paras palkinto on asukkaan tyytyväisyys ja hymy, kun yhdessä onnistutaan”, Marja Hytönen sanoo.
Hän muistuttaa, että kärsivällisyys on tärkeää, koska epäonnistumisiakin tulee väistämättä. Asukkaiden mieliala, vireystaso ja toimintakyky vaihtelevat. Jos jokin ei juuri nyt onnistu, ehkä huomenna onnistuu.
Uutta intoa ja luovuutta työhön
Kinestetiikan hyödyntäminen vaatii jatkuvaa harjoittelua, reflektiota ja yhteistä keskustelua työyhteisössä. Hyväksi havaittuja keinoja jaetaan työkavereiden kesken ja toimintatapoja mietitään porukalla.
Johdon rooli on keskeinen kinestetiikan juurtumisessa arjen hoitotyöhön. Rinnekodeilla kinestetiikka nähdään osana hoidon laatua eikä ylimääräisenä lisätyönä. Sitoutuminen näkyy konkreettisesti resursoinnissa: mahdollistetaan koulutukset, varataan aikaa oppimiselle ja huolehditaan, että tarvittavat välineet ovat saatavilla. Scillassa koko työryhmä kouluttautui kinestetiikkaan yhdessä. Myös Aadassa ja Islassa joukko työntekijöitä opiskelee juuri kinestetiikan perusteita.
Terhi Tuomiselle ja Marja Hytöselle kinestetiikka on tuonut kokonaan uudenlaisen näkökulman työhön. Pitkään alalla olleina he ovat ehtineet nähdä hoitokulttuurin muutoksen: ihminen ei ole enää passiivinen kohde, jonka puolesta tehdään asioita, vaan jokaisen omaa toimijuutta ja päätösvaltaa kunnioitetaan.
Mitä vähemmän autat, sitä enemmän avustettava voi käyttää omia voimavarojaan.
”Aikoinaan ajateltiin, että hyvä hoitaja tekee mahdollisimman paljon, vaikka sehän on oikeastaan päinvastoin. Mitä vähemmän autat, sitä enemmän avustettava voi käyttää omia voimavarojaan”, Tuominen huomauttaa.
Molemmat korostavat, että kinestetiikassa ei tule koskaan valmiiksi. Tietyt tilanteet saattavat toistua, mutta eri ihmisten kanssa ne ovat aina erilaisia. On innostavaa, kun työssä voi hyödyntää luovuuttaan.
”Joka päivä oppii jotain uutta.”
Toimintakykyä tukevaa hoivaa
Hoivakoti Rinnekodit Scilla tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista ikääntyneille asukkaille Helsingissä. Scillan työntekijöillä on vahvaa osaamista kuntouttavassa hoitotyössä. Tutustu Scillaan täällä.
Pienryhmäkoti Rinnekodit Aada ja Isla tarjoaa ympärivuorokautista asumista kehitysvammaisille ja autismikirjon lapsille ja nuorille Vaasassa. Apuvälineet ja kommunikaation tukeminen ovat arjessa vahvasti läsnä. Tutustu Aadaan ja Islaan täällä.
Artikkeli on osa Rinnekotien kuusiosaista Erityisen hyviä osaajia -juttusarjaa. Sarjassa esittelemme työntekijöidemme monipuolista osaamista eri palveluissamme.
Teksti: Anna Tommola / Noon Kollektiivi
Kuvat: Susanna Kekkonen / Noon Kollektiivi ja Katja Lösönen
