Skip to content

Asunto ensin -yksikkö

Rinnekodit Saarnitupa

Tarjoamme palveluasumista pääasiassa alle 65-vuotiaille henkilöille, jotka tarvitsevat erityistä tukea muun muassa päihteiden käytön vuoksi. 

Asiakkaat

Saarnituvan asukkaat ovat pääsääntöisesti alle 65-vuotiaita monisairaita henkilöitä. Heistä moni tarvitsee erityistä tukea muun muassa päihteiden käytön vuoksi. 

Sijainti

Alppikatu 2 F
00530 Helsinki

Talon tiedot

Saarnitupa sijaitsee Diakonissalaitoksen Alppikadun korttelissa. Sen ikkunoista avautuvat Kallion kaupunginosan eri puolet: Linnanmäki, Kallion kadut ja tunnelmallinen sisäpiha.

Lisätiedot

Noudatamme Asunto ensin -periaatetta, eli asunto on perusoikeus, eikä esimerkiksi päihteiden käyttö ole este asumiselle.

Yhteystiedot

Sisäkuva Saarnituvan yhteistilasta. Lähikuvassa harmaa sohva, jolla on kaksi koristetyynyä. Sohvan takana olevalla ikkunalaudalla on kaksi viherkasvia, kynttilälyhty sekä tekstitaulu, jossa lukee "Busy doing nothing".

Tavoitteemme on tukea asukkaiden osallisuutta ja tukea sitä kautta muun muassa päihteettömyyttä. Järjestämme asukkaille monenlaista yhteisöllistä toimintaa, kuten bingoa, mieliruokien valmistusta, puutarhan hoitoa ja leivontaa. Vieraat ovat aina tervetulleita ja osa arkeamme. Asukkaamme voivat tehdä myös pienimuotoista työtoimintaa.

Henkilöstö

Saarnituvassa tarjoamme ympärivuorokautista hoivaa. Henkilökunta on moniammatillista: sairaanhoitajia, lähihoitajia, hoiva-avustaja ja kodinhoitaja. Lisäksi meillä työskentelee usein myös opiskelijoita.

Kuuntelemme ja otamme huomioon asukkaiden toiveet yksilöllisesti. Asukkaillamme on nimetty vastuuohjaaja, joka on oman asukkaansa asiantuntija. Teemme jokaiselle asukkaalle hoito- ja palvelusuunnitelman, jonka laatimiseen hän osallistuu itse, halutessaan yhdessä läheisensä kanssa.

Kiinnostaako työ Saarnituvalla? Ota yhteyttä palveluyksikön johtajaan ja lue lisää Rinnekodeista työnantajana tästä linkistä!

Tarkemmat tiedot toimipisteestä

Meillä jokainen asukas saa elää omannäköistään elämää ja tulla kohdatuksi yhteisön arvostettuna jäsenenä. Asunto ensin -periaatteen mukaisesti emme edellytä asukkailtamme päihteettömyyttä.

Tarjoamme palveluasumista pääasiassa alle 65-vuotiaille henkilöille, jotka tarvitsevat erityistä tukea muun muassa päihteiden käytön vuoksi. 

Asunto ensin –periaatteen mukaisesti teemme kaikkien asukkaiden kanssa oman vuokrasopimuksen asuntoon. Saarnituvan asunnot ovat pääosin yksiöitä, lisäksi on kaksi kahden hengen asuntoa. Jokaisella asukkaalla on oma huone sekä suihku- ja wc-tilat. Asukkaamme voivat sisustaa kotinsa omannäköisikseen ja työntekijät huolehtivat kodin viihtyvyydestä yhdessä asukkaan kanssa.

Asukkaiden käytössä on yhteinen olohuone. Ruokasalissa ruokailemme yhteisöllisesti, usein asukkaat ja henkilökunta yhdessä. Sauna lämpiää asukkaiden toiveiden mukaisesti. Työntekijät huolehtivat pyykkihuollosta.

Asukkaaksi Saarnituvalle tullaan hyvinvointialueen ostopalvelusopimuksella tai yksityisasiakkaana.

Asiakkuussuunnittelijamme auttavat palvelujen suunnittelussa ja ratkaisujen löytämisessä: Asiakkuudet ja myynti -tiimin yhteystiedot

Meille on helppo tulla! Osoitteemme on  Alppikatu 2 F,  00530 Helsinki. HSL:n bussit 23, 53 ja 502 tulevat suoraan Alppikadulle ja raitiovaunu 8 Helsinginkadulle. Maksulliset parkkipaikat löytyvät korttelin sisältä.

Asiakkailta kysytään tyytyväisyyttä palveluihin säännöllisesti kerran vuodessa. Kyselyihin voi vastata asukas itse tai hänen omaisensa, jos asukas ei siihen itse pysty. Palautteiden pohjalta kehitämme toimintaamme vastaamaan yhä paremmin asiakkaiden toiveisiin ja tarpeisiin.

Rinnekodit Saarnitupa omavalvontasuunnitelma ja valvontaraportit

Saarnituvassa työskentelee asukkaiden näköistä elämää huomioiva, osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen auditointiraportti 5/2021

Kuvagalleria

Klikkaa kuvat ja videot suuremmiksi

Anna palautetta tai pyydä lisätietoja

Valitse viestisi tyyppi(Required)
Henkilötietojen käsittelyssä noudatamme EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR). Lisätietoja Rinnekotien henkilötietojen käsittelystä löydät tietosuojasivultamme (linkki sivun alalaidassa). Huomioithan, että yhteydenottolomake ei ole tarkoitettu arkaluontoisten terveys- ja sosiaalitietojen käsittelyyn. Henkilötietosi poistetaan rekisteristä automaattisesti 3 kk:n kuluttua. Voimme vastata vain yhteystietonsa jättäneille.

Rinnekodit rekrytoi!

Saat kokea merkityksellisiä hetkiä yhdessä asiakkaiden ja työkavereiden kanssa. Aina #sydänmukana.