Hyppää sisältöön

Mielenterveyspalvelut

Tuotamme mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattua kuntoutumista tukevaa ryhmätoimintaa. Kaikkien ryhmien tavoitteena on asiakkaiden kuntoutuksen edistäminen ja tukeminen sekä osallisuuden vahvistaminen.

Kolme henkilöä pelaamassa huojuvaa tornia olohuoneessa.

Avomielenterveyspalvelut

Tuotamme mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattua kuntoutumista tukevaa ryhmätoimintaa. Kaikkien ryhmien tavoitteena on asiakkaiden kuntoutuksen edistäminen ja tukeminen sekä osallisuuden vahvistaminen. 

Ryhmässä asiakas pääsee osaksi yhteisöä, saa mielekästä tekemistä sekä mahdollisuuden oppia uutta sekä harjoitella arjen taitoja mukavassa, turvallisessa porukassa. 

Järjestämme vertaistukiryhmiä matalalla kynnyksellä, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Toimintaa on tällä hetkellä Päijät-Hämeen alueella Lahdessa. Tarjoamme esimerkiksi arjenhallintataitoja vahvistavia ryhmiä, luovan toiminnan ryhmiä sekä vertaistukeen perustuvia keskusteluryhmiä. 

Rinnekotien järjestämiin mielenterveyspalveluihin voi tulla sosiaaliviranomaisen palvelupyynnön tai terveydenhuollon lähetteen perusteella. Tuotamme myös tavoitteellisia ja kuntouttavia ryhmiä, joihin hakeudutaan erikoissairaanhoidon psykiatrian poliklinikoiden tai sote-keskusten mielenterveyspalvelujen ohjaamana. 

Rinnekodit rekrytoi!

Etsimme jatkuvasti uusia eri alojen osaajia ympäri Suomen. Tarjolla merkityksellistä työtä kivassa tiimissä – aina #sydänmukana.